torstai 10. joulukuuta 2015

Never say never


Vuosia sitten poljin kokonaisen vuoden työmatkat silloisella Tunturin kaupunkipyörällä. Nuorimman lapsen aloittaessa päivähoidon en onnistunut yhdistämään hoitoon vientiä ja työmatkapyöräilyä, joten perheeseen hankittiin toinen auto. Puolison ehdotukset viiden kilometrin työmatkan polkemisesta olen vuosien mittaan kuitannut toteamalla, etten halua yhdistää työtä ja huvia - tässä nimenomaisessa tapauksessa.

Kuluneena syksynä päätin kokeilla työmatkapyöräilyä vanhasta Peugeotin retkipyörästä rakentamallani yksivaihteisella cyclocross-pyörällä, johon kesän aikana asensin täyspitkät lokasuojat. Hyvin sujuneen pyöräilykesän jälkeen työmatkat taittuivatkin yllättäen kevyesti. Muistimaailmassa kummitelleet kiireiset suihkussa käynnit työpaikan ahtaassa pukuhuoneessa tai aamupäivän ajan selkää pitkin norona valuneet jälkilämmöt eivät toteutuneetkaan. Kauniina ja kuulaina päivinä poljin maastopyörällä metsiä pitkin iltapäivisin kotia kohden. Myös lämpötilan laskiessa aamuisin pakkaselle maasturin leveät ja karkeat renkaat pitivät paremmin. Sateisina päivinä cyclocrossin lokasuojat estivät pyörää ja polkijaa kuraantumasta.


Syksyn vaihtuessa pimeämpään ja lumettomaan alkutalveen tilasin uuden Cannondalen CaadX cyclocrossarin lokasuojilla ja nastarenkailla. Pyörä saapui juuri ensilumen aikaan ja vaikka lumi suli saman tien pois, jäivät nastarenkaat alle jäisten aamuisten tienpintojen varalta. Matkanteko muuttui entistä mukavammaksi. Riittävän tehokkaalla valaisimella, sadetta pitävällä ajoasulla ja toimivalla selkärepulla varustettuna ei sade tai tuuli ollut enää kuin korkeintaan haaste ja matkanteko turvallista.


Joulun ja vuodenvaihteen lähestyessä olen työmatkoista autolla liikkunut yhden käden sormilla laskettavan määrän. Autolla lähteminen tuntuu niin vaikealta. Työmatkapyöräily on päivä päivältä viehättänyt enemmän muiden pyörällä poljettujen lenkkien hyvänä jatkona. Työmatkapyöräillessä voi lisäksi yhdistää huvin ja hyödyn....siis miten? 

Never say never....


sunnuntai 30. elokuuta 2015

M-A-M-I-L

Saarivaltakunnasta levinnyt termi MAMIL (middle aged men in lycra) on saavuttanut Suomen. Alkuperäinen määritelmä termille on keski-ikäinen, kuntonsa hoitamiseen herätyksen saanut mies, jonka rahamassi on riittävän paksu kunnollisten ja laadukkaiden välineiden hankkimiseen. Ja niitä tämä mies myös hankkii. Asian ovat huomanneet pyöräkauppiaat, joille MAMIL on asiakkaana unelma. Pyörän runko on alumiinia ellei jopa hiilikuitua, tekninen osasarja on vähintään toiseksi parasta markkinoilla saatavista ja asusteet eivät ole Lidlin Crivitiä vaan Pearl Izumia tai North Wavea. MAMIL on harrastukseensa vakavasti suhtautuva ja harrastuksestaan nauttiva. 

Laadukkaiden ja samalla hinnakkaiden välineiden osto antaa kuitenkin aina joillekin aihetta irvailla, joko kateudesta tai typeryydestä. Lahtelainen aloitteleva kirjailija Kalle Veirto kirjoitti Etelä-Suomen Sanomien kolumnissa "Munamankelimies" huonoa huumoria tavoitellen varsin alatyyliseen ja loukkaavaan sävyyn:

Mamil on englantia ja tulee sanoista middle-aged men in lycra. Suomeksi se tarkoittaa pedanttia keski-ikäistä tolloa.

Pyöräilyyn hurahtaessaan tollo hommaa vermeet viimeisen päälle. On koukkusarvinen hiilikuitupyörä, ilmanvastusta pilkkaava kypärä, vartalonmyötäinen asu, piukat pyöräilypöksyt ja kengät, jotka istuvat lukkopolkimiin kuin unelma.

Kyllä, ukkohan näyttää siltä, että olisi lähdössä Ranskan ympäriajoon Sky-tallin varakapteenina. Peilin edessä hän vaikuttaa hyvältä, Hollolan rantatiellä turhalta.

Kaikki mielenkiintoinen mamil-miehestä on nyt sanottu. Ja kuten me fiksustelijat ymmärrämme, kyse on vain typerästä tyypittelystä.

Pyöräily on nyt ekologista jänskäfantsua ja älyttömän muodikasta. Se vetää tärkeilijöitä ja erottujia puoleensa kuin raato kärpäsiä.

Mitä isommaksi ilmiö kasvaa, sitä enemmän sitä irvaillaan.

Kaikkea hyvää mamileille. Toivottavasti emme tapaa, ja jos tapaammekin, niin en usko meistä on suurta häiriöitä toisillemme.

Mamil-mies tulee takavasemmalta, käyttää hetken tuulensuojaa ja suhahtaa kohta ohi kadotakseen horisonttiin. Viimeisenä näkyvät kurat lycra-puvun selkämyksessä.

Ymmärrän ja en ymmärrä. Kirjailijan on toki saatava julkisuutta ettei nimi unohtuisi taustalle. Osoittaa kuitenkin melkoista lukijakunnan aliarviointia korottaa itsensä fiksustelijan jalustalle leimaamalla valtaisa joukkoa pyöräileviä, keski-ikäisiä miehiä pedanteiksi tolloiksi. Varmaan tollojen olisi fiksumpaa pukea ylleen kasarimallinen verryttelypuku, kumipohjatossut ja polkaista Jääkärillä maakuntakierros ilman nautinnon häivää. 

Mielenkiinnolla odotan kirjailijanalun tulevia kolumneja jalkapalloa potkivista, keski-ikäisistä miehistä, jotka Neymarin pelipaitaan, polvihousuihin ja nappulakenkiin varustautuneina kokoontuvat lähikoulun hiekkakentälle tai sählypallon perässä juoksevista, keski-ikääntyvistä miehistä, jotka eivät lapsuudessaan saaneet Bauerin luistimia ja päässeet Kiekko-Reippaan juniorijoukkueeseen.

"Typeryys ihmisen tyhmentää" - Forrest Gumpin äiti

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Arvaamatta tuuli kääntyy vastaan

Auringon paistaessa ja kumpupilvien purjehtiessa taivaalla on upeaa pyöräillä halki avarien peltoaukeiden, ellei joudu polkemaan vastatuuleen. Tuulen puhaltaessa 7-9m/s se tuntuu ja puuskan osuessa kohdalle muuttuu tasamaa nopeasti ylämäeksi tai sivutuuli painaa polkijaa kohden ojaa.

Pyrin yleensä suunnittelemaan pyörälenkit siten, että paluumatkalla tuuli puhaltaisi takaa. Alkumatkan polkee kovaankin vastatuuleen, jos odotettavissa on palkintona uurastuksesta loppumatkasta myötätuulta. Tuulen puhaltaessa etelän ja lännen suunnalta suuntaan kohden Pennalan - Orimattilan teitä. Idän ja pohjoisen suuntaisella tuulella kierrän Immilän - Ruuhijärven reittejä. Kodin sijainti mahdollistaa valinnan neliapilan tapaan muotoutuvista pyörälenkeistä, jolloin aina paluumatkalla on vähintään takaa sivulta puhaltavaa tuulta.

Aina ei tuuli pidä suuntaansa ja niin tänäänkin. Lähikaupan mainoslippujen liehuessa luoteistuulessa suuntasin Pennalan kautta kohti Orimattilaa. Vastatuuleen puskien ensimmäisen 15km matkan keskinopeus jäi vaatimattomaan 23.4km/h. Sivutuulessa kohti Orimattilaa 10km matkalla keskinopeus oli jo 26km/h.  Viimeiselle 20km paluulle kohti Villähdettä odotin keskivauhdiksi hyvässä myötätuulessa lähes 30km/h, mutta tuulipa päätti kääntyä puhaltamaan luoteesta. Heinämaan ja Tapiolan aukeilla pelloilla sai taas puskea sivuvastaiseen ja kokonaiskeskinopeus jäi 26.4km/h.

Onneksi paluumatkasta sain 5km kevyenliikenteenväylän lasketella reippaassa myötätuulessa ja kotiin palattua oli hyvä tunne siitä, että pyörä kulki. Myös vastatuuleen.

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Sadepisaroiden rapsutusta

Tänä keväänä on tuntunut, ettei sää ala lämpenemään lainkaan, tuulee kovaa ja sadekuuroja on jatkuvasti. Pyöräilevää työkaveriani ei sade haittaa, mutta hän ei pidä tuulesta. Tuuli ei ole omakaan suosikkini, mutta suurin inhokkini on sadekuuro. 

Jatkuva sade harmaalta taivaalta on tavallaan helpottavaa. Pyöräilemaan et voi lähteä, joten voit keskittyä tekemään jotain muuta kaikessa rauhassa. Pilvipoutaisena päivänä mieli palaa tielle polkemaan. Matka alkaa aurinkoisessa ja tuulisessa säässä. Taivaanrannassa järven toisella puolen on tosin tummia pilviä ja sateenharsoja niiden alla. Suunniteltu reitti kulkee onneksi poispäin oletettavasta sadekuurosta. Tuuli hajottaa tummia pilviä ja alkaa siirtää osaa niistä suoraan kohti. Sitten se tapahtuu. Metsän takaa puhaltaa kostea tuuli ja hetken kuluttua taivas putoaa niskaan kastellen kaiken. Paita, housut, kengät....ajolasit, pyörä. Muistinko laittaa Stravalla matkantekoa rekisteröivän kännykän vesitiiviiseen pussiin vai imeekö se itseensä kaiken taskuun tihkuvan veden? 

Vaikka sadekuuro on lyhyt, se kastelee polkijan ja pyörän täydellisesti. Ikävä ei pääty kuuron jälkeenkään. Tie on märkä, kurainen ja liukas. Maantierengas lipsuu ja maastorengas piirtää selkään kuraviivaa. Ohiajavat autot roiskivat tahattomasti tielle kertyneet lammikot polkijan jaloille. Kotona odottaa varusteiden pesu ja laajempi pyörän huolto.

Eikä voisi sopia, että kerran kuussa sataisi viikon yhtöjaksoisesti ja kolme viikkoa olisi takuuvarmaa poutaa? Säät ovat kuitenkin osa suurempaa kokonaisuutta ja yksinäisen polkijan tulee vain sopeutua siihen.

Ehkä tänään paistaa illalla aurinko...

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Kevään ensi polkaisuja

Maantiepyöräilijän kevät alkaa kuntatekniikan harjakoneiden puhdistettua pyörätiet ja maantienreunat talven sepeleistä. Ensimmäisten maantielenkkien aikana on jännittävää verrata vauhteja edellisen vuoden ensimmäisiin ja viimeisiin ajokertoihin. Vauhdeilla on taipumus kasvaa kilometrien kertyessä ja kunnon kohotessa.

Ensimmäiset maantielenkit ajoin maastokengillä ja rautarunkoisella Peugeot Mont Blancilla. Pyörä ottaa keväiset routavauriot ja asfaltin epätasaisuudet pehmeästi vastaan. Kymijärven ympäri kiertävä 25km lenkki kulki lähes samoilla vauhdeilla kuin edellisen kauden päättyessä.  Talven pitkät kävelylenkit ja maastopyöräilyt ovat pitäneet kuntoa yllä.

Viime sunnuntaina otin esille maantiekengät ja alumiinirunkoisen Cannondalen. Pyörän keveys ja herkkyys Pennalan - Orimattilan 45km lenkillä siivittivät vain kolme minuuttia hitaampaan aikaan kuin edellisen kesän vaihdikkaimmalla lenkillä. Pyörä kulki hyvää vauhtia paluumatkan viimeisellä 10km matkalla Heinämaan ja Tapiolan peltoaukeilla puhsltaneesta lähes 7m/s vastatuulesta huolimatta.

Maantiekausi jatkuu vauhtien osalta siitä, mihin viime kesänä päädyttiin. Oma vaikutuksensa on polkijan pari kiloa kevyemmällä painolla. Kunnon kasvaessa ja painon edelleen keventyessä voi tällä kaudella odottaa entistä vauhdikkaampia ja pidempiä lenkkejä.

lauantai 7. helmikuuta 2015

Kaatuminen

Tarkasti muistellen olen kaatunut varhaislapsuuden jälkeen pyörällä kaksi kertaa. Vanhimmassa muistikuvassani kaaduin Jopolla luistelukentällä cruisaillessa ja kypärän puuttuessa sain lievän aivotärähdyksen. Seuraava muistoni kaatumisesta on Peugeotin koeajolta pihaan saavuttaessa unohtaessani irrottaa kengän lukkopolkimesta ennen pysähtymistä. Sain lievän ruhjeen oikeaan sääreen.

Kolmas kaatuminen on tuoreessa muistissa viime viikolta. Suunniteltu pidempi pyöräretki lumisilla pyöräteillä sai kääntöpisteen Levon suoralla. Ahkera auramies oli oikaissut ja aurannut pyörätien puoli metriä ojan puolelle. Parinkympin vauhdissa traktorin renkaanjälki täristi ikävästi ja siirryin onnettomasti tasaiselle alueelle ojan puolelle. Eturengas putosi parinkymmenen sentin syvyyteen ja pysähtyi kuin seinään muun pyörän kiertyessä vaakasuunnassa vasemmalle puoliympyrän emäputken ympäri. Lensin vasen olkavarsi edellä pyörätielle vasemman polven toimiessa toisena laskutelineenä. Tähtien sammuttua silmistä totesin olevani kuitenkin kokolailla toimintakykyinen ja kykenevä polkemaan omin voimin kotiin. 

Parin päivän jälkeen ruhje polvessa alkaa parantua ja olkavarsi toimii. Tosin takin tai paidan pukeminen tuottaa hieman normaalia enemmän työtä ja lievää kipua. Pyöräkin on ehjä lukuunottamatta särkynyttä takavaloa. 

Historiaan perustuvaan tilastolliseen tarkasteluun perustuen seuraavaan kaatumiseen on aikaa kymmenisen vuotta, joten lähden jälleen rohkeasti polkemaan.

perjantai 30. tammikuuta 2015

Yksinäinen polkija

Aina välillä mieleen nousee ajatus johonkin pyöräilykerhoon liittymisestä. Polkemista ja kokemusten vaihtoa samanhenkisten kanssa, alennuksia hankinnoista ja kerhon oma, logolla varustettu ajoasu. Muutaman kerran olen melkein täyttänyt paikallisen pyöräkerhon jäsenanomuksen, mutta sitten olen painanut "Peruuta"-nappia ja jatkanut yksinäistä polkemista.

Ajoasuja saa tilattua halutuilla logoilla vaikka DealExtremestä, mutta suhtaudun näihin RaboBankin ja vastaavien asuihin kuten halpamarkettien UCLA- tai NewYork 1973 -collegetakkeihin - miksi esittää sellaista, mitä ei oikeasti ole tai missä ei ole käynyt? On aivan eri asia käyttää Azoreilta ostettua T-paitaa tai hiihtoseura-aikojen Nastolan Naseva-lämmittelyliiviä.

Miksi en sitten liity kerhoon? Todennäköisesti samasta syystä kuin olen jättänyt hiihtoseuran ja melkein ilmailukerhon jäsenyyden. Kun kerhon kotisivuilla kerrotaan, miten "jäsenistö on täysilukuisesti mukana järjestämässä tapahtumaa" tai "olemme koko joukolla talkoilla keräämässä varoja nuorisojaostolle" on harrastukseen käytettävä aika jossain todennäköisessä vaiheessa käytettävä muuhun kuin itse tarkoitukseen. 

Haluaisin löytää pyöräilykerhon, jonka tavoitteena ei ole kilpailijoiden huippuvalmennus, valtakunnallisen pyöräilytapahtuman järjestäminen tai jäsenmäärän kasvattaminen. Haluaisin löytää pyöräilykerhon, jossa satunnaisen epäsäännöllisesti kokoonnumme polkemaan yhteisiä reittejä tavoitteena ajamisen ilo - ei kilometrit, osallistujamäärät ja keskinopeus.

Ehkä olen vain itsekäs, mutta löytämistä odotellessa puen päälle Yokon tai Cannondalen paidan ja poljen omia reittejäni. Cannondalella.