Jatkuva sade harmaalta taivaalta on tavallaan helpottavaa. Pyöräilemaan et voi lähteä, joten voit keskittyä tekemään jotain muuta kaikessa rauhassa. Pilvipoutaisena päivänä mieli palaa tielle polkemaan. Matka alkaa aurinkoisessa ja tuulisessa säässä. Taivaanrannassa järven toisella puolen on tosin tummia pilviä ja sateenharsoja niiden alla. Suunniteltu reitti kulkee onneksi poispäin oletettavasta sadekuurosta. Tuuli hajottaa tummia pilviä ja alkaa siirtää osaa niistä suoraan kohti. Sitten se tapahtuu. Metsän takaa puhaltaa kostea tuuli ja hetken kuluttua taivas putoaa niskaan kastellen kaiken. Paita, housut, kengät....ajolasit, pyörä. Muistinko laittaa Stravalla matkantekoa rekisteröivän kännykän vesitiiviiseen pussiin vai imeekö se itseensä kaiken taskuun tihkuvan veden?
Vaikka sadekuuro on lyhyt, se kastelee polkijan ja pyörän täydellisesti. Ikävä ei pääty kuuron jälkeenkään. Tie on märkä, kurainen ja liukas. Maantierengas lipsuu ja maastorengas piirtää selkään kuraviivaa. Ohiajavat autot roiskivat tahattomasti tielle kertyneet lammikot polkijan jaloille. Kotona odottaa varusteiden pesu ja laajempi pyörän huolto.
Eikä voisi sopia, että kerran kuussa sataisi viikon yhtöjaksoisesti ja kolme viikkoa olisi takuuvarmaa poutaa? Säät ovat kuitenkin osa suurempaa kokonaisuutta ja yksinäisen polkijan tulee vain sopeutua siihen.
Ehkä tänään paistaa illalla aurinko...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti