Never say never

Vuosia sitten poljin kokonaisen vuoden työmatkat silloisella Tunturin kaupunkipyörällä. Nuorimman lapsen aloittaessa päivähoidon en onnistunut yhdistämään hoitoon vientiä ja työmatkapyöräilyä, joten perheeseen hankittiin toinen auto. Puolison ehdotukset viiden kilometrin työmatkan polkemisesta olen vuosien mittaan kuitannut toteamalla, etten halua yhdistää työtä ja huvia - tässä nimenomaisessa tapauksessa.

Kuluneena syksynä päätin kokeilla työmatkapyöräilyä vanhasta Peugeotin retkipyörästä rakentamallani yksivaihteisella cyclocross-pyörällä, johon kesän aikana asensin täyspitkät lokasuojat. Hyvin sujuneen pyöräilykesän jälkeen työmatkat taittuivatkin yllättäen kevyesti. Muistimaailmassa kummitelleet kiireiset suihkussa käynnit työpaikan ahtaassa pukuhuoneessa tai aamupäivän ajan selkää pitkin norona valuneet jälkilämmöt eivät toteutuneetkaan. Kauniina ja kuulaina päivinä poljin maastopyörällä metsiä pitkin iltapäivisin kotia kohden. Myös lämpötilan laskiessa aamuisin pakkaselle maasturin leveät ja karkeat renkaat pitivät paremmin. Sateisina päivinä cyclocrossin lokasuojat estivät pyörää ja polkijaa kuraantumasta.

Syksyn vaihtuessa pimeämpään ja lumettomaan alkutalveen tilasin uuden Cannondalen CaadX cyclocrossarin lokasuojilla ja nastarenkailla. Pyörä saapui juuri ensilumen aikaan ja vaikka lumi suli saman tien pois, jäivät nastarenkaat alle jäisten aamuisten tienpintojen varalta. Matkanteko muuttui entistä mukavammaksi. Riittävän tehokkaalla valaisimella, sadetta pitävällä ajoasulla ja toimivalla selkärepulla varustettuna ei sade tai tuuli ollut enää kuin korkeintaan haaste ja matkanteko turvallista.

Joulun ja vuodenvaihteen lähestyessä olen työmatkoista autolla liikkunut yhden käden sormilla laskettavan määrän. Autolla lähteminen tuntuu niin vaikealta. Työmatkapyöräily on päivä päivältä viehättänyt enemmän muiden pyörällä poljettujen lenkkien hyvänä jatkona. Työmatkapyöräillessä voi lisäksi yhdistää huvin ja hyödyn....siis miten? 

Never say never....