Yksinäinen polkija

Aina välillä mieleen nousee ajatus johonkin pyöräilykerhoon liittymisestä. Polkemista ja kokemusten vaihtoa samanhenkisten kanssa, alennuksia hankinnoista ja kerhon oma, logolla varustettu ajoasu. Muutaman kerran olen melkein täyttänyt paikallisen pyöräkerhon jäsenanomuksen, mutta sitten olen painanut "Peruuta"-nappia ja jatkanut yksinäistä polkemista.

Ajoasuja saa tilattua halutuilla logoilla vaikka DealExtremestä, mutta suhtaudun näihin RaboBankin ja vastaavien asuihin kuten halpamarkettien UCLA- tai NewYork 1973 -collegetakkeihin - miksi esittää sellaista, mitä ei oikeasti ole tai missä ei ole käynyt? On aivan eri asia käyttää Azoreilta ostettua T-paitaa tai hiihtoseura-aikojen Nastolan Naseva-lämmittelyliiviä.

Miksi en sitten liity kerhoon? Todennäköisesti samasta syystä kuin olen jättänyt hiihtoseuran ja melkein ilmailukerhon jäsenyyden. Kun kerhon kotisivuilla kerrotaan, miten "jäsenistö on täysilukuisesti mukana järjestämässä tapahtumaa" tai "olemme koko joukolla talkoilla keräämässä varoja nuorisojaostolle" on harrastukseen käytettävä aika jossain todennäköisessä vaiheessa käytettävä muuhun kuin itse tarkoitukseen. 

Haluaisin löytää pyöräilykerhon, jonka tavoitteena ei ole kilpailijoiden huippuvalmennus, valtakunnallisen pyöräilytapahtuman järjestäminen tai jäsenmäärän kasvattaminen. Haluaisin löytää pyöräilykerhon, jossa satunnaisen epäsäännöllisesti kokoonnumme polkemaan yhteisiä reittejä tavoitteena ajamisen ilo - ei kilometrit, osallistujamäärät ja keskinopeus.

Ehkä olen vain itsekäs, mutta löytämistä odotellessa puen päälle Yokon tai Cannondalen paidan ja poljen omia reittejäni. Cannondalella.

Talvinen työmatka

Vuosia sitten ajoin pyörällä töihin läpi talven. Vain pahimpana jäisen tien päivänä menin linja-autolla ja nolona katselin kouluun pyöräileviä lapsia. Sittemmin työmatkapyöräily lopahti päivähoitokuljetusten vuoksi eikä sitä ole tullut uudelleen aloitettua.

Pari vuotta sitten kokeilin ajaa silloisella citypyörällä töihin. Viiden kilometrin matkaan kului aikaa puolisen tuntia ja perillä oli pakko käydä suihkussa ja vaihtaa vaatteet. Pyörällä työmatkaan vaatteenvaihtoineen tuhlaantui tunnin verran, kun autolla matka työpöydän ääreen vei korkeintaan varttitunnin. Päätin silloin, etten pilaa orastavaa pyöräilyharrastusta polkemalla työmatkoja.

Torstaina oli oppitunteja vain iltapäivällä. Pakkasta vain muutama aste ja taivaalta tuli lunta kuuroissa. Ajattelin kokeilla taas kerran työmatkapyöräilyä. Talvisena ajoasuna käytän samaa vaatekertaa kuin hiihtäessä: tekninen alusasu, hiihtopaita, lämmittelypuku ja kypärämyssy. Pyöräillessä laitan käteen nahkarukkaset, jalkaan vaelluskengät ja päähän pyöräilykypärän sekä säänmukaiset ajolasit. Jouduin ottamaan repun muutamia tarvikkeita varten ja pakkasin varuilta puhtaan aluspaidan mukaan.

Poljin Cannondalella muutaman sentin auraamattomassa lumessa Kouvolantien varren pyörätietä ja lopuksi Nesteenmäkeä ylös. Pyörä tuntui kulkevan kevyesti jopa viimeisen mäen ja olin koululla jo kahdenkymmenen minuutin kuluttua paita ja pipo kuivana! Kesällä poljettu 2500km, parin vuoden takaisesta 10kg keventynyt polkija ja 5kg kevyempi pyörä vaikuttivat varmasti tulokseen!

Kotimatkalla Led Lenserin valaistessa tietä räntää rätki taivaan täydeltä ja ajelin hitaampaa reittiä harjun päältä. Matkaan kului puolisen tuntia ja tällä kertaa vaatteet olivat märät - johtuen räntäsateesta.

Edelleenkään en innostu ajatuksesta lähteä aamutunneille pyörällä, mutta iltapäivisin voi hyvin lähteä polkemaan ja nauttimaan jaksamisen tunteesta.

Mutka matkassa

Voiko talvipyöräilyä harrastaa -15°C pakkasessa tai kylmemmässä palelluttamatta sormiaan? Pyöräillessä ajoviima osuu pahiten sormiin ja sormikastyyppisillä käsineillä sormet ovat kotiin päästyä olleet niin kohmeessa, ettei avaintaskun mikrokokoisella vetimellä varustettua vetoketjua ole tahtonut saada auki.

Lapsena pulkkamäessä ja lumilinnoja rakentaessa käsiä lämmitti mummolta joululahjaksi saadut lampaannahkarukkaset teddyvuorella. Suunnitteilla oli jälleen lähteä pakkaslenkille, mutta rukkaset puuttuivat. Hankin siis sellaiset Mutka-merkkiset, pitkävartiset nahkarukkaset teddyvuorella, joiden hintakaan ei ollut kuin 16.90€. Muitakin rukkasia kaupassa kokeilin, mutta monissa peukalo oli liian lyhyt, jolloin peukalonhangan puristuessa ohjaustangon ympärille alkaa kiristää peukalonpäätä. Erään rukkasen sisään oli piilotettu sormikas, jolloin sormet eivät lämmittäneet toisiaan.

Kahdenkymmenenkuuden kilometrin polkemisen jälkeenkään viidentoista asteen pakkasessa ei sormia palellut. Vain peukalolle tuli jossain vaiheessa kylmä, mutta hetken heiluttelu auttoi pahimman yli. Maastopyörän kiertovaihtajien käyttö sujui ongelmitta, samoin käsijarrujen käyttö. Todella onnistunut hankinta siis!

Auringonpaisteinen pyörälenkki kulki aurattuja pyöräteitä pitkin Lahteen ja kiersi ympäri Kariston alueen. Cannondalen renkaina Schwalbe Racing Ralphit pitivät pakkaslumessa hyvin eikä pakkanen muutenkaan tuntunut vaikuttavan pyörän toimintaan. Kännykkän sain pidettyä toimintalämpöisenä olkaimeen kiinnitetyssä vyötelineessä. Lukkopolkimia en uskalla talvella käyttää. Ajokenkinä ovat Haltin vaelluskengät, joiden karkea pohjakuvio pitää jalan combo-polkimen lukottomalla puolella tukevasti paikallaan.

Tällä kertaa retken jälkeen varpaat olivat kohmeessa...

Minustako bloggaaja?

Yli 50v miehenikään saakka olen selvinnyt ilman blogia, kirjoittelemalla HTML-koodia kotisivuilleni kaikesta vähemmän elämää suuremmasta ja ei niin tärkeästä. Liian usein päivittäiset tapahtumat jäävät dokumentoimatta tai löytyvät tiivistettynä Facebookin tilapäivityksistä.

Tänään päätin aloittaa blogielämän. Suurin vaikeus oli keksiä otsikkoa tälle kirjoitelmien kirjastolle. Saatan kirjoittaa musiikista, elektroniikasta, ilmailusta, liian matalista sohvanjaloista, mutta todennäköisimmin miehestä polkupyöränsä selässä. Retkistä lähellä ja joskus kauempana. Miehestä ja polkupyörästä.

Aika näyttää.

Tervetuloa seuraamaan blogia, jota ei ole tarkoitettu kenellekään.