tiistai 21. huhtikuuta 2015

Kevään ensi polkaisuja

Maantiepyöräilijän kevät alkaa kuntatekniikan harjakoneiden puhdistettua pyörätiet ja maantienreunat talven sepeleistä. Ensimmäisten maantielenkkien aikana on jännittävää verrata vauhteja edellisen vuoden ensimmäisiin ja viimeisiin ajokertoihin. Vauhdeilla on taipumus kasvaa kilometrien kertyessä ja kunnon kohotessa.

Ensimmäiset maantielenkit ajoin maastokengillä ja rautarunkoisella Peugeot Mont Blancilla. Pyörä ottaa keväiset routavauriot ja asfaltin epätasaisuudet pehmeästi vastaan. Kymijärven ympäri kiertävä 25km lenkki kulki lähes samoilla vauhdeilla kuin edellisen kauden päättyessä.  Talven pitkät kävelylenkit ja maastopyöräilyt ovat pitäneet kuntoa yllä.

Viime sunnuntaina otin esille maantiekengät ja alumiinirunkoisen Cannondalen. Pyörän keveys ja herkkyys Pennalan - Orimattilan 45km lenkillä siivittivät vain kolme minuuttia hitaampaan aikaan kuin edellisen kesän vaihdikkaimmalla lenkillä. Pyörä kulki hyvää vauhtia paluumatkan viimeisellä 10km matkalla Heinämaan ja Tapiolan peltoaukeilla puhsltaneesta lähes 7m/s vastatuulesta huolimatta.

Maantiekausi jatkuu vauhtien osalta siitä, mihin viime kesänä päädyttiin. Oma vaikutuksensa on polkijan pari kiloa kevyemmällä painolla. Kunnon kasvaessa ja painon edelleen keventyessä voi tällä kaudella odottaa entistä vauhdikkaampia ja pidempiä lenkkejä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti